Ruotsinsuomalaiset ovat olleet näkyvästi esillä viime aikoina. Uusia hallintoaluekuntia esitellään tuon tuosta mediassa ja Dagens Nyheter julkaisi tammikuussa muhkean kansallisia vähemmistöjä koskevan liitteen. Toimeksiantaja oli Tukholman lääninhallitus ja Saamelaiskäräjät jotka vastaavat kansallisia vähemmistöjä koskevasta tiedotuksesta. Oli hienoa lukea integraatioministeri Erik Ullenhagin kommentti, jossa hän muistuttaa siitä että Ruotsi on aina ollut monikielinen maa. Ruotsin tulee olla vahva ääni maailmalla mitä tulee vähemmistöjen oikeuksien puolustamiseen, Ullenhag mainitsee.
Siinä missä suomen kielen hallintoaluekuntia oli vielä muutama vuosi sitten vain viisi, tätä nykyä hallintoaluekuntiin on liittynyt 40 kuntaa. Myös uusia hakemuksia on jätetty. Näin totesi ruotsinsuomalaisen valtuuskunnan puheenjohtaja Markku Peura puheessaan Tukholman Suomen instituutilla.
Tuija Liiti on intohimoinen teatterin ystävä, mutta myös tarkkasilmäinen puheenjohtaja ja tulevaisuuden visioija. Tämä ja paljon muuta käy ilmi Tuija Liitin haastattelussa, kun tapaamme räntäisessä Tukholmassa loppuvuodesta.
Tuija kuuluu niihin ruotsinsuomalaisiin kulttuurivaikuttajiin, jotka harvoin esiintyvät parrasvaloissa.
Tuija Liiti on ollut Suomalainen kulttuuriyhdistys Ruotsissa –yhdistyksen johtavia hahmoja aina sen perustamisesta lähtien. Yhdistys perustettiin 2002, jolloin suomalainen teatteritoiminta Ruotsissa oli aikamoisessa kriisissä.
Ruotsin suurlähetystön kulttuuri- ja lehdistöavustajan tehtävästä Suomen Tukholman instituutin johtajaksi valittu Anders Eriksson on poikkeuksellinen henkilö. Hän on Karlstadista kotoisin ja syntyperäinen ruotsinkielinen, mutta osaa suomea erinomaisesti, jopa niin hyvin, että ulkopuolinen ei juuri tunnista hänen taustaansa. Eriksson aloitti toimensa syksyn alussa.
Taustallani on toimittajakorkeakoulu Göteborgissa. Muutin Suomeen ensimmäisen kerran jo vuonna 1985 Ruotsin radion kirjeenvaihtajaksi ja huomasin heti, että suomen kielen taito on hyvin tarpeellinen. Olen sen jälkeen asunut Suomessa yhteensä 18 vuotta ja käynyt useita suomen kielen kursseja. Perheeni on kaksikielinen, mikä tarkoittaa, että molemmat kielet ovat läsnä koko ajan. Perheeseeni kuuluu vaimo Raija ja tyttäret Karolina 17 ja Sofia 11.
Mietin mistä ja kuinka kaukaa aloittaisin pohtimiseni kielestä ja sen merkityksestä elämääni. Tässä kammiossa on tullut mietittyä monia asioita ja yksi tärkeimmistä onkin oma identiteettini. Palaan aikaan 60-luvulle jolloin vielä elin ja vaikutin Suomessa. Olin työelämässä Pietarsaaressa ja tämä kaupunki oli silloin tunnetusti ruotsinkielinen. Minä, joka olin syntynyt Pohjanmaalla, tunsin itseni tässä ympäristössä vieraaksi tai suorastaan muukalaiseksi. Pietarsaaren väestön kielellinen jakauma oli merkittävä, sillä enemmistö puhui ruotsia ja me suomenkieliset saimme tyytyä siihen, että virastoissa ja kaupoissa puhuttiin enimmäkseen ruotsia ja vielä vaikeammaksi asian teki se että ruotsinkieli heillä oli niin sanottua Larsmon ruotsia eli paikallista murretta joka on peräisin hamasta menneisyydestä.
