"Suomalainen lainsäädäntö on osaltaan radikaalimpaa ja perheoikeuden alueella saadaan Suomessa enemmän aikaiseksi kuin esimerkiksi Ruotsissa", Näin toteaa Maarit Jänterä-Jareborg, joka toimii Uppsalassa Oikeustieteiden laitoksella. Hänen erikoisalaansa ovat perheoikeus ja kansainvälinen yksityisoikeus
– Kotikaupunkini on Helsinki, missä myös kävin juristikoulutuksen ja valmistuin oikeustieteen kandidaatiksi. Istuin sen jälkeen käräjät Järvenpäässä ja suoritin oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon myös Helsingin yliopistossa. Olin yhden jakson Amerikassa ja sen jälkeen aloitin lopulliset jatko-opinnot Uppsalan yliopistossa. Väittelin täällä oikeustieteessä vuonna 1989.

Juridinen kieli eroaa jo itsessään huomattavasti yleiskielestä. Kun tulit Uppsalaan, minkälaista oli vaihtaa paitsi ruotsin kieleen, myös juridiseen ruotsin kieleen, ovatko erot mielestäsi suuret?

– Kyllä mutta toisaalta käsitteistö on niin hirvittävän pitkälle yhteispohjoismaalainen, joten kun osasi kääntää sanat ruotsiksi niin ei siinä ollut sen suurempia kummallisuuksia. Se että kirjoitin väitöskirjani ruotsiksi, merkitsi että tavallaan kirjoitin itseni ruotsin kieleen; se oli loistava tapa oppia ruotsia, paras koulu!

Milloin ja miksi yleensä päädyit opiskelemaan Ruotsiin?

– Ensinnäkin valmistuin niin hirveän nuorena kandidaatiksi, täytin samanaikaisesti 23 ja siihen aikaan päästääkseen käräjöimään täytyi olla 25. Olin jo päättänyt tehdä käräjät mutta olin liian nuori ja työllisyystilanne oli Helsingissä erittäin huono, mutta tiesin että halusin jatko-opiskella. Sain stipendin Suomalais-ruotsalaisesta kulttuurirahastosta. Päädyin Uppsalaan koska äitini suku on täältä ja siinä oli linkki tänne. Olin aina lapsuudessa kuullut Uppsalasta, ja äitini tädit puhuivat niin romantisoivasti kaupungista että tämä tuntui hyvältä vaihtoehdolta! - Kiinnostukseni kohteena on pääasiallisesti ollut kansainväliset perhesuhteet. Stipendin saadessani elettiin 70-luvun loppupuolta, ja Ruotsi oli jo tähän aikaan hyvin kansainvälinen yhteiskunta kun taas Suomessa asui siihen aikaan hyvin harvoja ulkomaalaisia. Tuntui järkevältä tulla tänne ja tutustua täkäläiseen oikeuskäytäntöön!

Suomen ja Ruotsin pitkä yhteinen historia näkyy myös lainsäädännössa, koska lainsäädäntö on aikoinaan ollut yhteinen. Onko sinun kokemuksesi että myös kansainvälisessä yksityisoikeudessa on paljon yhteistä, vai eroavatko oikeuskäytännöt enemmän tällä alueella?

–Sanoisin että yhtäläisyydet ovat huomattavat. Suomihan alkoi itsenäistyttyään osallistua yhteispohjoismaiseen lakiyhteistyöhön ja Pohjoismaissa on yhteistetty lähes koko siviilioikeus, niin varallisuusoikeudelliset kysymykset kuin perheoikeudelliset kysymykset, ennen kaikkea avioliitto-oikeuden alalta. Tämän yhteistyön luonnollinen jatke Pohjoismaiden välillä oli kansainvälinen yksityisoikeudellinen yhteistyö. Solmittiin yhteispohjoismaiset kansainväliset konventiot eli sopimukset, jotka yhä kattavat Pohjoismaiden kansalaiset jotka asuvat toisessa Pohjoismaassa. Myös annetut varallisuusoikeudelliset tuomiot tunnustetaan toisissa Pohjoismaissa.
Idea on siis sama mihin Euroopan unioni tänään satsaa, mutta tämä yhteistyö Pohjoismaiden välillä aloitettiin jo 20-luvulla ja vanhimmat konventiot ovat 30-luvun alkupuolelta! Tuolloin oli Pohjoismaiden välillä aivan identtiset säännökset. Mitä tulee yleisesti sovellettaviin kansainvälisen yksityisoikeuden kysymyksiin niin Suomi kerta kaikkiaan vaan kopioi kaikki Ruotsissa omaksutut järjestelyt.
–Olen pohtinut sitä, että Ruotsissa ei yksin elävien naisten ole tällä hetkellä mahdollista hankkia lapsia keinohedelmöityksen kautta, täällä vaaditaan että nainen elää parisuhteessa miehen tai naisen kanssa. Suomessa taas on jo olemassa sellainen mahdollisuus. Voitko selittää tämän?
- Suomessa on pitkään ollut tekeillä näitä kysymyksiä koskevaa lainsäädäntöä. Ensin tilanne oli se ettei ollut mitään säädöksiä, minkä vuoksi myös on ollut helpompi sallia inseminaatio, kuten Italiassakin, joka kuitenkin on katolinen maa. Hyvin moni Ruotsissa asuva pariskunta on myös saanut hedelmöityshoitoa Tampereen klinikalla Suomessa.
– Kun vihdoin tämän alueen lakia alettiin säätelemään, kehitys yhteiskunnassa oli jo sen verran pitkällä ettei katsottu olevan asiallista enää pitää kiinni perusperiaatteesta että lapsella pitäisi olla oikeus kahteen vanhempaan.

– Ruotsissa tuntuu usein olevan sellainen suhtautuminen että ollaan perhepolitiikassa ja perhelainsäädännössä edellä muita maita. Mutta tällä alueella Suomi ei kuitenkaan ole kopioinut ruotsalaista lainsäädäntöä. - Oma mielikuvani on että aina 1970-luvun loppupuolelle asti Suomessa suurinpiirtein kopioitiin kaikki Ruotsin ratkaisut perheoikeuden alalta. Sitten suomalaisessa oikeustieteessä tapahtui aika paljon ja juristikunnassa alkoi itsetunto kehittyä. Äärimmäisen vahvat ajattelevat yksilöt pääsivät vastuunalaisiin asemiin, alkoivat säätää lakia joka silloin suinkaan ei ollut enää kopio Ruotsista tai muista Pohjoismaista, vaan tavallaan näytti suunnan.
– Ensimmäinen esimerkki oli laki lapsen huollosta ja tapaamissoikeudesta joka astui voimaan 1984. Se on huomattavasti radikaalimpi kuin Ruotsin vastaava laki, jopa viimeaikaisissa muodoissakin. Millä tavalla Suomen lainsäädäntö on radikaalimpi? - Suomen laki lähti alusta alkaen siitä, että lapsella voi normaalisti olla kaksi huoltajaa, mikä oli erittäin radikaali näkökulma kansainvälisesti katsoen.

- Sitä paitsi Suomen laki ei estä sitä että lapsella voisi olla enemmän kuin kaksi huoltajaa! Jos esimerkisi naimaton nuori äiti synnyttää lapsen, eikä hänellä itsellään ole kykyä hoitaa lapsensa etuja, hänen oma äitinsä voidaan vanhempien pyynnöstä määrätä ylimääräiseksi huoltajaksi lapselle. Sillä tavalla vanhempien laillinen vastuu voi kuulua useammalle kuin kahdelle henkilölle.
– Ruotsalaisen näkökulman mukaan, mikä myös vallitsee valtaosassa Eurooppaa, edellytetään vanhempien yhteistyötä olivat he naimisissa tai ei. Vaaditaan myös, että he pääsevät kaikista tärkeistä asioista yksimielisyyteen, oli kyseessä lapsen koulunkäynnit tai muutot ja niin edelleen. Jolleivat he pääse yksimielisyyteen, joudutaan yhteishuoltajuus purkamaan ja on pakko kääntyä tuomioistuimen puoleen joka sitten päättää ”lapsen edun” näkökulmasta kenelle huoltajuus tulee – ainoastaan sen takia etteivät vanhemmat päässeet yksimielisyyteen! Suomessa jokin tietty riitakysymys voidaan viedä tuomioistuimeen, jossa se ratkaistaan ja sen jälkeen yhteishuoltajuus säilyy.
– Tämä on mielestäni erittäin hyvä ratkaisu, ja siinä mielessä näkökulma ”lapsen etuun” on Suomessa dynaamisempi kuin Ruotsissa. Täällä on ehdotettu että seurattaisiin Suomen mallia huoltajuuskysymyksessä, mutta lainsäädäntötyö edistyy hitaasti.

Mitkä ovat kokemuksesi ja ajatuksesi muista ajankohtaisista perheoikeuksellisista muutoksista Suomessa tai Ruotsissa?

– Mielestäni yleisesti ottaen Suomessa saadaan enemmän aikaiseksi perheoikeuden alueella. Esimerkiksi perintölakia on hiljattain muutettu huomattavasti, kuten myös holhouslainsäädäntöä. Nykyään laki myös mahdollistaa edunturvavaltakirjan, eli jos pelkäät dementoituvasi ikääntyessäsi voit valtuuttaa jonkun henkilön hoitamaan asioitasi siinä vaiheessa kun itse et enää fyysisistä tai psyykkisistä syistä pysty huolehtimaan itsestäsi.
Tämä ei ole mahdollista Ruotsissa, ja Suomi on näissä kysymyksissä Euroopassakin edelläkävijä. Toisaalta Suomessa tietyllä tavalla kuitenkin ihaillaan ruotsalaista perusteellista lainsäädäntötekniikkaa; jokaista lainmuutosta edeltää periaattessa työskentelyt erityisissä komiteoissa. Suomessa taas ei ole resursseja tähän, mikä selittää myös sen että Suomen lainsäädännön muuttaminen tapahtuu nopeammin.
–Mitä tulee EU-yhteistyöhön, olen ajatellut Ruotsin olevan tietyllä tavalla varovaisempi kuin Suomi, joka on vuosia sitten jo esimerkiksi liittynyt EURO-yhteistyöhön.

Onko sinun kokemuksesi että Ruotsilla ja Suomella on lainsäädännössä eri suhtautuminen EU-yhteistyöhön?

–Kollegani Suomessa, riippumatta mitä poliittista väriä he tunnustavat, selittävät eri suhtautumisen luultavasti johtuvan geopoliittisista syistä. Kun on ollut Neuvostoliiton naapurimaa, ajattelee omaa turvallisuutta toisin tavoin, eli on todella liittouduttava muiden kanssa.
–Suomessa on kylläkin oikeustieteellisesti erittäin vireä debatti jossa keskustellaan siitä miten EU-yhteistyö vaikuttaa oikeustieteeseen, ja mitä tämä merkitsee esimerkiksi kansallisvaltion suvereeniteetille. Mikä on omasta mielestäsi tällä hetkellä mielenkiintoisin tai tärkein perheoikeudellinen tai kansainvälisen yksityisoikeuden kysymys?
– Se että koko kansainvälinen yksityisoikeus on eurooppalaistumassa! Pian ei ole enää mitään jäljellä kansalliselle lainsäätäjälle, ja se herättää tietysti ristiriitaisia tunteita. Mutta tämä on nykyään tosiasia jota on mielenkiintoista seurata.

Aino Gröndahl