Havaintoja Grönlannista

rönlantilaisia on noin 60 000. Se ei ole paljoa, siitä keskikokoisen ruotsalaiskaupungin populaatiosta pitää löytyä monen alan väkeä, professoreista lentokapteeneihin ja teologeista geologeihin. Niinpä osa mainitsemastani luvusta onkin saarella vakituisesti asuvia tanskalaisia.

Grönlanti on Tanskan itsehallinnollinen maakunta, joka kansanäänestys äänestykseltä tulee yhä itsenäisemmäksi. Kun asian asettaa laajempaan poliittiseen yhteyteen, voi huomata, että Grönlanti lukeutuu Pohjois-Atlantilla sijaitsevaan itsenäistyjien kaareen. Sen keskellä Islanti on jo valmis tapaus ja talousongelmineenkin esikuva. Grönlanti ja Färsaaret ovat suunnilleen samassa vaiheessa. Färsaarten ongelma on pienuus, mutta sen rakenne on eheä, maa pärjäisi hyvin eurooppalaisena mikrovaltiona. Grönlannilla on kosolti luonnonrikkauksia, mutta se on hajanainen, etäisyydet ovat sekä valtavat että hankalat. Kannattaa muistaa, että tämän itsenäistyjien kaaren reunoilla sijaitsee vielä kaksi kookasta vapauteen pyrkijää, Euroopassa Skotlanti ja Amerikassa Québec.

Toinen pohjoisatlanttinen piirre on tanskan kieli. Niin kuin eteläinen Atlantti  paljossa puhuu portugalia, niin on tanskasta tullut pohjoisten rantojen kieli. Suomalaiseen korvaan se kuulostaa helpommalta  kuin Tanskassa puhuttu tanska. Yhteinen kielenparsi gøtedansk, katutanska on sopeutunut jossain määrin paikalliseen ääntämykseen.

Narsarsuaq, olosuhteisiin nähden vehmasta

Vierailin Grönlannissa kolmella paikkakunnalla. Pienin niistä on Narsarsuaq, joen rantaan lentokentän ympärille maan eteläkärkeen muotoutunut yhteisö. Sen nähtävyyksiin kuuluu paikka, jossa jäätikkö sulaa joeksi.

ta kertova lentotukikohtamuseo, se on sijoitettu yhdysvaltalaisten miehittä-jien jälkeensä jättämään parakkiin. Sieltä lähdettiin tiedustelu- ja vakoilulennoille jään ja kaamoksen ylle, niillä matkoilla ei
mielellään mikään saanut mennä vikaan.

Kolmas erikoisuus on luontopolun varrella sijaitseva arboretum. Siellä tutkitaan erilaisten puiden sopeutumista arktisiin oloihin. Grönlanti ei ole aivan puuton paikka sekään, eteläosan suojaisissa vuonoissa näkee tunturikoivuja, pihlajia ja joitain amerikkalaisia havupuulajeja.

Siirtomaa-ajan eleganssi

Narsarsuaqista puolen tunnin helikopterikyydin päässä sijaitsee Grönlannin neljänneksi suurin kaupunki Qaqortoq. Iso ei sekään ole, mutta eteläisen Grönlannin keskus, tanskalaisittain Julianehåb.
Se on kaunis paikka, siellä on jopa Grönlannin vanhin suihkulähde museon, satamankadun ja historiallisten rakennusten vaiheilla. Valokuvaan maisemaa. Vanha mies tulee tupakka suussaan ja huudahtaa nauraen: - En anderledes verden!
   Qaqortoqin erikoisuuksiin kuuluu Folkhøjskoliat, kansankorkeakoulu. Tämän nimi on Sulisartut eli Työläinen. Se on ammattikorkeakoulu ja sisäoppilaitos, iso rakennus kaupungin laidalla, toisella puolella on laaja kirkas järvi ja selkänojana mahtava tunturi. Majoituspaikakseni löytyy oppilasasuntolan parakki. Ikkunasta näkyy tunturin kuvetta ja ilmassa kiitäviä korppeja.

Niin Tanskan maaperällä kuin ollaankin, ymmärrän maantieteellisesti olevani  Pohjois-Amerikassa. Tästä juttelen rehtori Kaj Lyberthin kanssa. Siinä on yksi tulevan itsenäisen Grönlannin ongelmia.
Tanska on etäällä, paljon likempänä ovat Islanti ja täältä länsirannikolta Kanada.
Jälkimmäiseen on perustettu uusin vinssi, inuitinkielinen Nunavut. Pintaalaltaan ja väestöltään se on suunnilleen Grönlannin luokkaa, ja epäilemättä Grönlannin esimerkki on rohkaissut ja innoittanut salmen vastarannalla asuvia inuiteja kohti autonomiaa. Mutta kuinka ollakaan, tällä hetkellä heidän luokseen ei Grönlannista kulje mitään vakituista kyytiä, ei laivaa, ei lentokonetta. Toisinaan on ollut lentoyhteys Nunavutin pääkaupunkiin Iqalutiin (ent. Frobisher Bay), mutta eipä ole nyt sitäkään. Tämä korreloi aikamme hengen, fundamentalistisen kapitalismin kanssa. Mitään ylimääräisesti subventoitavaa ei suosita.

Puisia portaita ja betonisiataloja

Lentokone vie yli mannerjään. Täällä jatkuu jääkausi, ja vaikka ilmasto lämpenee, menee toki kauan, ennen kuin tämä jää on huvennut.
Tullaan lopulta jäättömän alueen ylle. Maisema on sen näköistä, kuin luotainkuvien vieras planeetta.

Saavutaan pääkaupunkiin, Nuukiin, tanskalaisittain Godthåbiin, ja hyvää toivoahan molemmankieliset nimet tarkoittavatkin. Tässä on jo ison paikan tuntua, 30 000 asukasta, kolhoja elementtitaloja,
pieniä puutaloja, karua kalliota, jonkinlainen déjà vu on Murmansk. Parvekkeilla roikkuu pyykkiä ja kapakalaa. Täällä kulkee keltaisia kaupunkibusseja, joista yhdessä itsekin istun, seinällä lukee inuitia ja tanskaa.
Monessa paikkaa näkyy Grönlannin kansallistunnus, Erfalasorput, lippumme. Punavalkoisessa lipussa aurinko laskee mereen. Alkujaan suunniteltiin pohjoismaistyyppistä viher-valkoista ristilippua, mutta päädyttiin tähän. Tosin lipun asettelu on heraldisesti pohjoismainen, pallon keskus on siinä, missä pohjoismaisen ristin lyhyempi poikkiviiva.
  Nuuk on purojen ja portaiden kaupunki. Ihmettelen miksi on niin tavattomasti rappusia ja puisia kävelysiltoja. No, nyt on suvi, talvella voi lunta olla korkealti, ja jos ei sitä, niin liukkautta sitten. Tai molempia.
Rannassa on hyvin hoidettu kansallismuseo. Merellä näkyy kalastusaluksia ja toisinaan jäävuoria, yleensä valkoisia, mutta voivatpa olla sinisiä tai turkoosinvärisiäkin, riippuu siitä, paljonko vettä ne sisältävät ja kuinka auringonpaiste niihin sattuu.Inuitit ovat alkuperäiskansa. Tosin Grönlannissa ehti olla useiden vuosisatojen ajan viikinkiasutustakin. Se pohjautui islantilaisen Eerik Punaisen (Eirik auði) aloittaman siirtolaisuuden seurauksiin. Väki hävisi, ehkä se sulautui inuiteihin, joista viikingit puolestaan käyttivät nimitystä skræling. Ehkä väen tappoivat taudit, ehkä skandinaavit hävisivät sodan inuiteja vastaan, ehkä silloinen ilmastonmuutos pieni jääkausi teki viljelyn mahdottomaksi, joten ei jäänyt muuta neuvoksi kuin sopeutua inuitien pyyntielinkeinohin. Joka tapauksessa 1700-luvulla saapui tanskalainen kirkonmies Hans Egede kertomaan viikingeille, että on aika jättää katolilaisuus ja kääntyä Lutherin oppiin. Vaikka kuinka haki, hän ei löytänyt minkäänuskoisia skandinaaveja. Ei auttanut muu, kuin opetella eskimo eli inuiti ja saarnata löydettävissä olevalle väelle aivan alkeista lähtien. Näin tapahtui, Egede muistetaan Grönlannissa sekä apostolina että kolonisaattorina. Hänen patsaansa seisoo kalliolla puisen tuomiokirkon vieressä.