V uosikymmenien mittaan olen toimittajana oppinut, että kaikkia asioita/ongelmia voi lähestyä vähintään kahdelta suunnalta. Voi miettiä millaisia ovat normaalit ennakko-odotukset, tai sitten että millaista on jos eivät odotukset toteudukaan.

Sanotaan nyt vaikka että tuleeko valkea joulu vai eikö tule valkeaa joulua. Sitä on helppo miettiä juuri tätä marraskuun puolivälissä kirjoittaessa, kun täällä Mälarinlaaksossa on alkanut lämpimin syksy sataan vuoteen. Siispä mietin tämän pakinan otsikkoakin kahdelta kannalta. Kirjoitanko että odotan jouluksi pimeää valkeutta eli että vaikka ulkona on lumeton pimeys, niin sisällä kodeissa on kynttilöiden luomaa valkeutta.

Vai kirjoitanko että odotan jouluksi valkeaa pimeyttä eli että ulkona on valkeaa lunta vaikka on vuoden pimein aika. Juuri tämän syksyn säät ja lumettomuus on saanut pelkäämään, että eikö jouluksi tulekaan lunta. Mutta sillä ei oikeastaan ole mitään suurempaa merkitystä.

Joulun lyriikkaan saadaan aina mahtumaan myönteisiä tunnelmia, oli ulkona sitten vaikka millainen vesisade. Lyriikalla ja sadulla on aina keinonsa kertoa menneistä hienoista asioista silloin, kun tämä päivä on kelvoton. Ja useimmitenhan joulun tarinat tulevat nimenomaan menneistä myönteisistä kokemuksista. Ja vaikka tarinaan kuuluisi jokin kamaluus, niin loppua kohden tarina kuitenkin muuttuu hyvin myönteiseksi

Ja lumettomuudesta puheen ollen, kyllähän joulua vietetään maailman kaikilla kolkilla, sielläkin missä on aina kesä. Me Pohjolan lumessa asuvat asukkaat olemme hyvin pieni vähemmistö joulun viettäjistä.

Omiin jouluihini mahtuvat kaikki mahdolliset asiat: köyhyys ja hyväpalkkaisuus, pimeys ja valkeus.

Ensimmäisenä jouluna kun olin vasta runsaan kuukauden ikäinen, elettiin syksyä 1941, jatkosodan alkuaikaa. Siitä joulusta en tietysti muista mitään, en myöskään isän kuolemasta suojeluskunnan autokuskina tai muista varhaislapsuuden jouluista. Ensimmäiset joulumuistoni liittyvät 1940-luvun puoliväliin, jolloin asuimme turvassa maaseudulla ja äiti oli karjakkona eräässä maatalossa. Jouluaattona kutsuttiin myös karjapiika lapsineen suuren maalaistalon suuren päärakennuksen suureen tupaan syömään jouluateriaa ja tapaamaan joulupukkia.

Niistä jouluista ei minulla ole kuin yksi täsmällinen muisto.

Joulupukki toi kaikenkaikkiaan suuren määrän lahjoja, mutta eniten lahjoja keräsivät talon omat lapset. Ja hienoin kaikista lahjoista oli talon minunikäiseni pojan saama polkuauto

Voi miten onnellinen hän oli! Hän polki tuvan suuren pöydän ympäri ja surrasi kovasti polkien. Autoa ei talossa muistaakseni ollut, mutta surinan hän muisti kai talon piikkipyörä-traktorista. Hän ajoi ja ajoi. Ja ajoi. Mutta kun minä yritin pyytää että minäkin saisi kokeilla, niin hän ei antanut. Minä en saanut kunnolla edes koskea siihen polkuautoon.

Olin siitä niin katkera, etten antanut hänelle sitä anteeksi ennenkuin joskus huhtikuussa, jolloin vihdoinkin sain kokeilla sitä vehjettä. Ja olihan se mahtava leikkikalu. Ihan joulukertomuksen arvoinen

Tästä tulossa olevasta joulusta en vielä tiedä mistä tavarasta tulee vuoden paras joululahja. Mutta jotenkin tuntuu, että se lahja on polkuautoa vastaava keksintö, nelipyöräinen pieni lumilinko-traktori.

Luin jo joskus kesällä, että lumilingosta saattaisi tulla haluttu tavara, sillä viime talvina on lunta tullut niin yllättävästi, että lumilapiot ja jopa lumilingot ovat olleet kaupoista lopussa.

Niinpä nyt jo syyskuun alussa joskus tuli koirankusetusreittini varrella olevaan kauppaan suuri määrä lumilinkoja. Niitä oli ensialkuun ainakin kymmenkunta kaupan edessä ja näyteikkunassa. Ja nyt tätä kirjoittaessani marraskuun puolivälissä, ei tässä kaupassa näy olevan kuin yksi lumilinko. Vaikka ei lunta ole täällä Mälarinlaaksossa tullut vielä hiutalettakaan

Siis että joulu tulee, olivat ilmat sitten millaisia tahansa. Ja vallitsisi maassa sitten köyhyys tai rikkaus.

Joulupukki lähtee tonttuineen Korvatunturilta lahjojaan jakamaan ja kaikilla on hauskaa, ainakin yhdellä joka perheessä, mikä sitten lieneekin perheen paras joululahja.

Joulu on meillä Pohjoismaissa satu, josta on tullut todellisuuutta. Ja joka joulu kirjoitetaan uusia satuja ja runoja tästä ihanasta pilkkopimeän vuodenajan juhlasta.

Joulu on luovien kirjoittajien ihanaa aikaa. Sillä jos joulukertomusta ei voi aloittaa myönteisestä asiasta, voi sen aloittaa jostakin kamalasta

Kunhan loppu on hyvin niin joulu on pelastettu