Toiseusteema, tietysti, naisena toinen ja toinen neljänkymmenen vuoden ajan. The marginal is the new center. Kaikki kilvan tahtovat olla toinen. Miten se nyt käy, kuka jää keskukseen? Kuka? Tyhjä keskus ja marginaalissa kova kuhina.
Paula Vartiaisen Taftihame-teoksen julkistamistilaisuus keräsi Tammen kirjakaupan Tukholmassa täyteen yleisöä aurinkoisena lauantaina 29. tammikuuta. Tilaisuutta vauhdittivat Marja ja Olli Räihä lukemallakirjasta kappaleita.
– Kirjani on erimuotoinen romaani kuin monet muut, totesi Paula Vartiainen.Taftihame koostuu lyhyehköistä tuokiokuvista, joiden kertoja on tarkkasilmäinen ja älykäs pikkutyttö. Vartiainen mainitsee, että häntä kehotettiin eri kirjoittajapiireissä julkaisemaan tarinat yhtenäisenä teoksena. Julkistamistilaisuuteen saapuneen yleisön parista kuuluu myös kiitteleviä kommentteja, joku kutsuu kirjaa aidoksi ja koskettavaksi.
Paula Vartiainen on esikoiskirjailijaksi kokenut kirjoittaja ja hän on aiemmin julkaissut tuokiokuviaan mm. Luoteis-Lappi –lehdessä. Hän on myös kunnostautunut Pohjoista Elämää –novellikilpailussa ja osallistunut Peiliin piirtynyttä –antologiaan (2009).
– En suunnittele kirjoittamista, vaan tarina saattaa aueta jostain sanonnasta, lausahduksesta tai ilmaisusta,kertoi Paula Vartiainen.
Vartiainen kertoi osallistuneensa Tukholman yliopiston kirjoittajakursseihin ja Oriveden Kohti mestaruutta -monimuotokurssille jolla Taftihameen käsikirjoitus muovautui lopullisesti. Kirjailija on syntyisin Pellosta, lapsuutensa hän on viettänyt Kolarissa.
– Kirjoittaminen on myös terapiaa, kaikkien pitäisi minusta kokeilla kirjoittamista, kehottaa Vartiainen, joka toimii työssään tukihenkilönä ja työelämästä syrjäytyneiden henkilökohtaisena valmentajana.
Kiinnostus erilaisiin kielimuotoihin on Vartiaisen mukaan yksi kantava voima vastajulkaistussa teoksessa. Kirjailijan äiti oli Karjalan evakkoja ja Vartiainen käyttääkin sekä karjalaisia että peräpohjolaisia murreilmaisuja tekstissään. Myös lasten konttikieli, riimit ja lorut siinä kuin Siionin virret tuovat väriä teokseen.




